Kulttuurieroja

Sitten jotain kulttuurieroista. Muutama esimerkki arjesta, johon täällä törmää ihan joka päivä..

Ensinnäkin, naisten ja miesten välinen tasa-arvo on aivan toista luokkaa kuin meillä Suomessa. Ollaan saatu monia paikallisia hyviä kavereita, mutta kaikki näistä ovat miehiä. Rannalla ja yöelämässä näkee oikeastaan vain miehiä. Ravintoloissa kokit ovat miehiä, tarjoilijat ovat usein miehiä, vartijat, kauppiaat, poliisit, liikenteen ohjaajat, kaikki yleensä miehiä. Naisia näkee hedelmätorilla, pesuloissa, kaupan kassalla, yllättäen myös bensa-asemalla. Autoa ajavat naiset ovat todella harvassa. Koulussamme opettajina tosin on muutama nainen. Harmittaa, kun olisi kiva tutustua myös enemmän paikallisiin naisiin, mutta heitä ei oikeasti näe pahemmin missään..

Geert Hofsteden mukaan(Wikipedia 2015) kulttuurin voi jakaa maskuliiniseen tai feminiinisen yhteiskuntaan. Balilla, ja muutenkin Indonesiassa, kulttuuri on mielestäni maskuliininen. Miehet ovat perheen pää ja heidän tehtävänä on tuoda rahaa perheeseen. Naisten tehtävänä on hoitaa lapsia kotona. Mies voi usein kieltää vaimoaan menemästä töihin, koska silloin joutuu pelkäämään, että nainen löytää uuden, rikkaamman miehen työelämästä. Miehet siis keskittyvät puhtaasti työntekoon ja naiset pitävät huolta kodista ja perheestä. Yhdelle balilaiselle tutullemme oli juurikin näin itseasiassa käynytkin, että nainen oli työpaikaltaan löytänyt uuden miehen.

Ollaan ajateltu kavereiden kanssa, että olisi kyllä ihan kauheaa, jos meillä olisi vastaava tilanne Suomessa. Mies kieltäisi työnteon ja pitäisi vaan jäädä kotiin lasten kanssa ja elää miehen ehdoilla(rahoilla). Ei saisi luoda omaa uraa ja verkostoa ollenkaan. Onneksi meillä on kotimaassa mahtavat mahdollisuudet tehdä ja päättää itse kaikista asioista. Toisaalta ymmärrän, että maassa jossa on paljon köyhyyttä, perheen merkitys korostuu aivan eri tavalla.

Meille eräs opettaja joskus kertoi, että Balilla usein, kun mies kasvaa aikuiseksi ja perustaa oman perheen, suhteet sisaruksiin voivat kärsiä, koska silloin välitetään enemmän uudesta perheestä ja sen elättämisestä kuin siitä perheestä, missä on kasvanut. Tiedämme kuitenkin, että Balilla on monia perheyrityksiä jotka kulkeutuvat usein isältä pojalle, jolloin koko perhe saa näin elantonsa.

Indonesiassa vietetään äitien päivää, mutta isän päivää heillä ei ole. Eräs kaverini sanoi kerran, että äitiä arvostetaan enemmän, koska he joutuvat kasvattamaan lapset "yksin" ja siksi heillä muistetaan vain äitejä. Suomessa taas esimerkiksi lapsien hoitokin on nykyisin molempien tehtävä. Monet miehet jäävät hoitamaan lapsia kotiin tai lapsi laitetaan päivähoitoon sillä äiti haluaa takaisin työelämään. Tämä on myös suuri ero, mikä usein mielestäni vallitsee kehitysmaissa.

Wikipedian mukaan Richard D. Lewis jakoi kulttuurin ajankäytön lineaariseen ja multiaktiiviseen. Lineaarisesti toimiville aika on rahaa, aika on sidottu kelloon ja kalenteriin. Multiaktiivisesti toimiville aikaa enemmän merkitsevät tapahtumat ja ihmiset. Tärkeintä on tekeminen, ei niinkään se aika milloin asioita tekee tai milloin joku tapaaminen oli sovittu.

No tästähän tulee ensimmäisenä mieleen tapaus ensimmäiseltä Bali-viikolta. Pyysimme ystävällisesti villan henkilökuntaa soittamaan meille taksin(koska oltiin oltu saarella vasta pari päivää eikä tiedetty Grabtaxista tai mistään muustakaan) ja sitten parin kymmenen minuutin päästä meille kerrottiin, että taksi on nyt tulossa. Menimme aulaan odottelemaan kyytiä Kutan yöhön. Odotimme 20 minuuttia. Odotimme puoli tuntia. Kysyimme respasta, olikohan taksi varmasti tulossa ja oliko se varmasti tilattu heti saapuvaksi. Respa ilmoittti, että kyllä on, odottakaa vielä 5 minuuttia. Odotettiin 5 minuuttia.. ja taas puoli tuntia oli mennyt. Taksi oli kuulemma tulossa ihan pian. No, meitä alko vähän ärsyttämään jatkuva odottelu ja jatkettiin iltaa sitten rauhallisesti omalla villalla. Taksi taisi tulla pihaan joskus 2 tunnin jälkeen, mutta se tarina jäi meille kaikille vähän hämäräksi muutenkin!

Muutenkin eri aikakäsitykset ovat tulleet  esiin monella tapaa. Kun oppilaat ovat tunnilla ajoissa, noin 5 minuuttia ennen sen alkua, opettajat saapuvat usein 5-15 minuuttia myöhässä eivätkä pahoittele asiaa. Ravintolassa saa usein odotella ruokia helposti sen 20 minuuttia. Joskus jopa munakasta ja tuoremehua odoteltiin 15 minuuttia. Kun lähdettiin Gileille, meidän kuski kertoi tulevansa 11:00-11:30 välillä. Noora oli vielä 10:40 aikoihin apteekissa 500 metrin päässä, kun soitettiin, että kuski on nyt täällä ja hoputtelee meitä, Nooralla oli 5 minuuttia aikaa ehtiä paikalle. Sillon lähinnä nauratti, koska ajateltiin kuskin saapuvan joskus kello 12 aikaan. Seuraavat kaksi tuntia tämän jälkeen istuttiinkin minibussista meidän omilla kotinurkilla, kun muut matkustajat poimittiin kyytiin yksitellen ja vielä ruuhka-aikaan.

Balitime käsitykseenkin kyllä on tottunut kun on jonkin aikaa täällä elellyt. Itselleni varsinkin tämä oli aluksi vaikeaa sillä vihaan myöhässä olemista ja olen itse aina mielummin paikalla kymmenen minuuttia ennen varmuuden vuoksi. Kaikkeen kuitenkin tottuu kun yrittää ymmärtää ja sopeutua muiden kulttuuriin.

Driving in Bali

Balin liikenne on kaaottista ja monella tapaa hyvin erilaista kuin Suomessa.
Kun saavuimme Balille, otimme pimeän taksin lentokentältä villaan, jotka ovat täällä melko turvallisia. On oikeita takseja(varustettuna Blue Bird Group tarroilla) sekä samannäköisiä pimeitä takseja ilman tarroja ja mittaria, sekä paikallisia jotka ajavat pääasiassa valkoisilla tila-autoilla. Valkoinen pimeä taksi on ainakin omien kokemusten mukaan ollut ok, kunhan muistaa sopia hinnan etukäteen sekä aina tinkiä. Ollaan myös alettu käyttää paljon uberia ja mytaksi sovellusta, joita ei Suomessa olekkaan. Kaikkien kuskien tiedot löytyvät ja hinta on ainakin puolet pienempi kuin taksissa muuten olisi.

Liikenne on vasemmanpuoleinen ja suurin osa ihmisistä ajaa skoottereilla, jotka pörräävät autojen ympärillä ja pujottelevat joka välistä ja tien reunoista. Täällä autot ovat yleensä uusia tila-autoja, mopoja ja kuorma-autoja on kaikennäköisiä. Ihmiset ajavat ilman kypärää, kolme päällä, koira jalkatilas, vauva tai pieni lapsi sylissä ja vähän miten nyt saa mahtumaan. Isoilla teillä näkee enemmän ihmisiä kypärät päässä ja myös hengityssuojat naamalla. Ilmansaasteita on paljon ja välillä joutuu pidättämään hengitystä kun ajaa palavien riisipeltojen tai roskakasojen ohi. Niin, roskat ja muovipullot hävitetään polttamalla. Seuraavana hankitana onkin bandana-huivi suojaamaan saasteilta. Ruuhka-ajat liikenteessä tuntuu olevan vähän koko ajan ja joka päivä; riippuu missä päin ajelee.

Skootterien tankkausasema.

Ensimmäiset skootterilla ajetut kilometrit olivat jännittäviä, ajaminen tuntui hullulta. Pikkuhiljaa liikenteen "viidakon lait" muuttuivat loogiseksi ja ajotyyliin alkoi tottua. Tööttäyksiä kuulee koko ajan joka puolella, ja sillä ilmaistaan lähinnä "tulen tästä ihan vierestä" / "väistäthän minua" ja yksinkertaisesti vain edellä ajavan huomion kiinnittämiseen. Liikennevaloissa saa ajaa päin punaisia, jos ehtii ennen muita ylittämään risteyksen. Risteyksissä, jossa ei ole liikennevaloja, ei oikeastaan ole mitään logiikkaa.. tai en ole vielä itse sellaista löytänyt! Jos ajaa kovaa, muut väistävät, jos jää hidastelemaan, juuttuu keskelle risteystä ja kaikki muut liikkuvat. Kauppojen pihalla ja kaduilla näkee paljon myös "security"-miehiä, jotka tarvittaessa tulevat ohjaamaan liikennettä, jotta parkkialueelta tuleva auto pääsee liikenteen sekaan. Sen voi kuulla jo kaukaa, kun joku mies puhaltelee pilliin ja ohjaa liikennettä punaisen pampun kanssa.

Mekin ollaan muutamassa viikossa opittu ajelemaan paikalliseen tyyliin.. Väistelemme autoja, skoottereita, kuorma-autoja, ohitamme sekä vasemmalta että oikealta puolelta. Skoottereillä pääsee jopa 80 km/h. Ruuhkissa pujottelemme autojen ohitse aivan risteyksien kärkeen.

Kolareiltakaan ei olla säästytty. Muutama päivä skootterien vuokraamisen jälkeen, Laura ajoi skootterilla liikkuvaa ruokakärryä päin väistäessään toista skootteria ja sai palovammoja kuumasta vedestä. Viereinen taksi vei hänet heti lähimpään lääkäriin ja Lauran haavat hoidettiin ja laitettiin siteet käteen ja jalkaan. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin. Myös muita vaihtareita meidän koulusta on joutunut skootterikolareihin, mutta kolareita pystyy välttämään omalla varovaisuudella. Noorallakin lähti kerran hiekkakasan päällä skootterin takarengas alta, kun painoi kevyesti jarrua ja skootteri kaatui siihen. Kerran lähdettiin rannalta ja jostain syystä Yasminin skootterin rengas oli tyhjä. Ajoimme rauhassa lähimpään korjaamoon ja matka jatkui taas normaalisti. Nicolaksella puhkesi rengas isolla tiellä Sunset Roadilla, mutta sekin saatiin nopeasti korjattua lähimmällä korjaamolla. Itsellänikin rengas puhkesi kahteen otteeseen ja myös yhden kolarin ajoin taksin kanssa mutta siitä selvittiin vain säikähdyksellä ja pienillä venähdyksillä.

Kutalla skoottereita parkissa.

Balilla on syytä varoa skootterivarkaita, jotka ajavat turistien rinnalle skootterilla ja varastavat laukun tai repun veistämällä olkahihnan poikki. Yleisesti kaikki tavarat pitää aina säilyttää skootterin penkin alla turvassa, jolloin näiltä voi välttyä. Yksi koulukaveri oli nähnyt tällaisen tapahtuneen liikenteessä jolloin tytön laukkua oltiin revitty irti ja hän oli kaatunut skootterilla tämän takia. Tasku- ja skootterivarkaat ovat hyvin taitavia, varsinkin esimerkiksi Kutan turistialueella.

Poliiseilla on täällä omia toimistoja, pieniä koppeja tienristeyksissä, josta he valvovat liikennettä. Poliisit usein pysäyttävät länsimaalaisia, koska niiltä on helpompi periä sakkomaksuja. He voivat pysäyttää ilman sen kummempaa syytä ja vaatia rahaa, sillä ne menevät heidän omaan taskuunsa. Poliisi voi vaatia 10 euroa tai enemmän, mutta olemalla ystävällinen ja puhumalla indonesian kieltä voi tilanteesta päästä vähemmälläkin. Tässä kahdessa viikossa ketään ei ole toistaiseksi joutunut poliisin pysäyttämäksi. Indonesian ajokorttejahan ei meillä ole, joten siitä voi kyllä saada sakkoja, ellei poliisi usko " ajokortin olevan kotona". Hieman erilainen systeemi kuin koti-Suomessa.

Midterm

Tällä vikkolla meillä oli midterm-exams, eli puolivälin kokeet. Suurin osa kokeista oli kotona tehtäviä, mutta kestävän kehityksen ja indonesian kielen kokeet käytiin tekemässä paikanpäällä. Kokeet menivät ihan hyvin, vaikka ehtisin niitä Singaporessa stressaamaan. Yhtä tosin heräsin aamuviideltä kirjoittelemaan. Monista kokeista saatiin myös kysymykset valmiiksi joten melko helpolla päästiin.

Monella opiskelijalla on suunnitelmissa lähteä kiertämään Balia, mutta miedän poppoo lähtee Kuala Lumpuriin ja Vietnamin Ho Chi Minhiin. Lähdetään keskiviikkona Yasminin ja Lauran kanssa kohti Kuala Lumpuria ja Noora tulee ensiviikolla perässä. Hänen vanhempansa tulevat Balille, joten hän jää viettämään aikaa heidän kanssaan. Varattiin sieltä todella hieno hotelli, josta löytyy kuntokeskukset ja uima-altaat ja hintaa tuli hieman reilu 11 euroa per yö! Sillä hinnalla ei pääsisi Suomessa mihinkään yöksi.. Ollaan Kuala Lumpurissa ensi tiistaihin asti ja sitten lennämme Vietnamiin. Sieltä olisi sitten tarkoitus palata sunnuntaina takaisin.

Ollaan Yasminin kanssa viimeaikoina otettu tavoitteeksi sosialisoitua paikallisten kanssa ja ollaan siinä aika hyvin onnistuttukkin. Esimerkiksi ennen Singaporen reissua oltiin paikallisten kanssa istuskelemassa rannalla iltaa. On mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan ja saada uusia näkökulmia elämään. Uusien paikallisten tapaaminen on kyllä rikastuttanut paljon omaa elämää! Ollaan oikeastaan ainoat meistä jotka haluaa käydä usein jossain. Alakerrasta Maro ja Kristina ovat myös innostuneita lähtemään, mutta muut viihtyvät paremmin villalla. Ollaankin Yasminin kanssa käyty pariin otteeseen Eikonissa, Kutan baarissa kahdestaan. Ida oli myös mukana silloin kun tääällä oli vierailemassa. Eikonissa käy paljon paikallisia ja ollaankin tavattu paljon tuttuja siellä, sekä tutustuttu uusiin ihmisiin. Paikka on myös vaihtarien suosiossa, joten aina löytyy joku tuttu. Yleensä juommekin vain ihan muutaman ja menemme vaan viettämään aikaa sinne, useimmiten kerran tai kaksi viikossa. Joka kerta ollaan saatu nauraa niin paljon, että posket sattuu.

On mielenkiintoista kuulla millaisissa oloissa paikalliset asuvat ja millaista heidän työnsä on. Moni tapaamistamme paikallisista työskentelee kuutena päivänä viikossa. Kuukauden palkka warungissa yhdellä pojalla on 1 200 000 eli alle 100 euroa. Itse ei osaa kuvitella että sillä rahalla edes pärjäisi jotenkuten.  

Tässä jotain arkistojen aarteita reissuiltamme:

Kristina, Ida, Nicolas & Maro

Singapore

Viim viikon viimeiset viisi päivää oltiin tyttöjen kanssa Singaporessa. Lähdettiin keskiviikkona yhden aikaan lentämään kohti "Leijonakaupunkia". Lentokentältä suunnistettiin MRT:n avulla kohti Little Indiaa, jossa hostellimme sijaitsi. Saavuttiin hostellille noin seitsemän aikoihin. Paikka oli aika hauska, ihan kuin olisi Intiaan saapunut. Hostelli oli suht moderni ja aula ihan mukavan oloinen. Meidän dormissa oli 12 sänkyä, meidän neljän lisäksi kolme intialaista, yksi malesialainen ja yksi kiinalainen. Muut asukkaat vaihtuivat päivien aikana muutaman kerran. Aamiaisena oli leipää ja muroja, mitkä menivät paremman puutteessa. Yleiset tilat olivat ihan siistit, kuten vessatkin. Mielestäni paikka oli ihan ok hintaan nähden, sillä neljästä yöstä maksoimme 40 euroa per nassu. Ensimmäisestä hostellikokemuksestani jäi siis ihan positiivinen mielikuva.

Little India

Torstaina ostettiin hostellilta hop on - hop off -bussikierros. Kierrettiin kaikki reitit ja nähtiin aikalailla koko Singapore. Vanhoja muistoja tuli myös aika paljon mieleen monissa paikoissa. Kaupunkiin oli tullut jonkin verran lisää rakennuksia, mutta edelleen se mielestäni sama Singapore oli kuin viisi vuotta sittenkin. Kierrettiin muun muassa Chinatown, Marina Bayn alue ja Botanic Garden, joka oli minullekkin uusi nähtävyys. Oli kyllä hieno paikka kieltämättä! Illalla mentiin joen varteen syömään ja katselemaan illan menoa.

Perjantai-aamuna Philip saapui seuraksemme ja suuntasimme kohti Sentosaa. Ilmassa oli hieman Indonesian metsäpaloista johtuvaa "hazea". Singaporen ilma on ollut jo monen viikon ajan huonoa ja koulutkin olivat suljettuina "savun" takia. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä savua ei juurikaan ollut reissumme aikana. Sentosan jälkeen kävimme syömässä kiinalaisessa food courtissa ja kävimme kahvilla (ja kakulla). Muut suuntasivat kohti hostellia, mutta minä lähdin kohti Bugiksen metroasemaa jossa olin sopinut tapaavani Sharifan kello kolme. Sharifan luona asuin silloin viisi vuotta sitten täällä, joten odotin innolla tapaamistamme. Olin ajoissa asemalla odottamassa ja hieman jännitti löydämmekö toisiamme ja tulemmeko juttuun niinkuin ennen. Kun Sharifa astui metrosta ulos tuntui kuin ei olisi ollut päivääkään viime tapaamisestamme. Toki molemmat ovat muuttuneet ja kasvaneet mutta samanlainen yhteys löytyi edelleen, Lähdimme kohti vietnamilaista barbecue -paikkaa ja vaihdoimme kuulumisia samalla. Tätä hetkeä olin odottanut siitä asti kun tiesin Balille lähteväni. Vietnamilainen ravintola oli todella kiva, kassalla maksettiin buffasumma ja ruokaa sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Jokaisessa pöydässä oli oma "grilli" jossa ruokaa itse valmistettiin. Syömisen jälkeen treffattiin muut ja käytiin heidän kanssaan juomassa smoothiet. Muut lähtivät illalla Night Safarille, mutta itse jätin väliin sillä olen siellä jo käynyt aikaisemmin. Menin siksi aikaa Sharifan kotiin ja näin hänen vanhempansakin pitkästä aikaa. Heidän kotinsakin toi paljon muistoja ja oli edelleen melko samanlainen.




Lauantaina Philip lähtikin jo kohti Balia ja me lähdimme shoppailemaan. Kaikkea kivaa löytyikin kaupoista mukaan. Shoppailun jälkeen suuntasimme kohti Singapore Flyeria. En ole aikaisemmin ollut isossa maailmanpyörässä, joten oli kyllä kiva kokemus. Flyerista näki koko kaupungin yli ja maisemat olivat todella hienot. Illalla olisi ollut myös hienoa käydä siellä, sillä olisi nähnyt kaikki kaupungin valot. Illalla suuntasimme uudestaan Chinatowniin ja söimme siellä illallista. Kävimme myös syömässä jälkkäriksi frozen yoghurtit. Oli kyllä hyvää! Sunnuntaina muut suuntasivat katsomaan jotain hotellia, mutta itse näin vielä muutaman paikallisen kaverin. Jasmine ja Farah olivat Suomessa neljä vuotta sitten ja Jasmineen sain tutustua jo Singaporessa itse ollessani. Näin myös meillä asustaneen tytön pikaisesti, mutta hänellä oli niin kiire ettei hän ehtinyt jäämään seuraamme. Kävimme syömässä ja vaihdoimme kaikki kuulumiset. Ihanaa nähdä, mutta haikeaa kun tietää ettei tule näkemään pitkään aikaan. Jasmine lähti kanssani kohti lentokenttää, jonne myös Sharifah tuli hyvästelemään. Bittersweet moment.

Kokonaisuudessaan reissu oli todella onnistunut, parasta kaikesta oli nähdä vanhoja tuttuja!

Snorkeling

Ostettiin Trawanganilla ollessamme viiden tunnin kestävä snorklausreissu, joka maksoi 100 000 Rp. (6€) Reissulla kierrettiin kolmessa eri snorklaus-spotissa, sekä käytiin Airilla syömässä. Yasmin ja Noora olivat jo ennen snorklanneet, mutta minulle, Idalle ja Lauralle se oli ihan uusi kokemus. Matkattiin vanhalla puuveneellä noin 20 hengen porukassa kohti ensimmäistä pistettä ja istuttiin kannella. Meille sattui tosi lämmin ja aurinkoinen päivä, joten ei kyllä ollut valittamista.
Kun saavuttiin ekaan pisteeseen laitettiin snorkkelit päähän ja räpylät jalkaan. Siinä vaiheessa iski jännitys ja melkein itkukin pääsi. En nähnyt silmissäni muuta kuin lähestyvät hait ja melkein jo jäin veneeseen istumaan. Kerättiin Idan kanssa, pelkureita kun ollaan, viimeisetkin rohkeuden rippeemme ja hypättiin reunalta veteen. Ei kyllä kaduttanut hetken päästä enää ollenkaan. Näkymät oli ihan mahtavat ja vesi kristallinkirkasta! Kalojakin nähtiin jos jonkinmoisia. Kuvissa ne ei valitettavasti ihan yhtä hyvin näy. :(
Ensimmäinen piste oli melko matalaa ja pohjalla oli koralleja. Toisella pisteellä vesi oli tummempaa ja paljon syvempää. Näimme muutaman kilpikonnan, mutta kuvia en niistä saanut napattua. Jouduimme uimaan todella pitkän matkan veneen perässä ja välillä iski ahdistus kun 20 snorklaajaa räpiköi samassa kohtaa. Hyvin jaksoimme kuitenkin uida takaisin veneelle. Yksi snorklaaja kadotettiin ja veneessä ihmeteltiin miksi yksi puuttuu. Häntä etsittiin sitten kissojen ja koirien kanssa vedestä. Kiinalainen tyttö olikin sitten uinut rantaan ja heilutteli siellä. Veneellä ei päässyt sinne asti, joten hänen poikaystävänsä lähti uimaan vastaan, mutta tytölle oli kehittynyt pelko vettä kohtaan ja hän meni paniikkiin eikä halunnut uida. Loppuen lopuksi kaikki saatiin kuitenkin kyytiin ja jatkettiin matkaa. Kyllä hieman hirvitti, sillä vedestä ei olisi välttämättä häntä löytänyt kun aallot olivat niin isoja että sieltä oli vaikea tarkemmin erottaa ketään.

Kolmannella pisteellä jätin snorkaluksen väliin ja katselin vain sivusta maisemia, 

Ehdottomasti kokemisen arvoinen reissu ja haluan kyllä käydä uudestaan snorklaamassa täällä Balilla!

Gili Trawangan

evakuointiohjeet tsunamin iskiessä

Airin jälkeen suunnattiin hieman kiireisemmälle Trawanganille. Yllättävän hiljaista saarella oli verrattuna siihen mitä oltiin etukäteen kuultu. Saavuimme perille hieman neljän jälkeen ja lähdimme etsimään majoituspaikkaa, Suuntasimme satamasta suoraan edessä olevalle kadulle, ajatuksena päästä toiselle puolelle saarta johon aurinko laskee. Matka ei mennyt ihan kuin elokuvissa ja tarvoimme pisin metsikköä varmaan ainakin tunnin ajan. Matkalla törmäsimme muunmuassa laumoihin lehmiä ja kaatopaikkaan jossa poltettiin roskia. Muutaman kirosanan, sekä naurun jälkeen löysimme kuitenkin paikallisen pojan, joka näytti meille tien Gilinta homestay -nimiseen paikkaan. Päätimme jäädä sinne, sillä olimme väsyneitä ja paikka näytti kelvolliselta. Näytimme siltä että olemme vaeltaneet sademetsän läpi, tarponeet mudassa ja vihdoin monen viikon jälkeen saapuneet asutuksen keskelle. Ei ihme ettei meitä haluttu hienoimpiin asumuksiin. :D

Gilintassa oli kuusi bungalowia, sekä pieni "respa". Majoitus maksoi 150 000Rp. (10€) yhdeltä henkilöltä per yö. Aamiainenkin oli oikein hyvä, valitsimme munakasta ja hedelmiä, sekä appelsiinimehua. Paikan omisti perhe, jonka tytär ja poika työskentelivät siellä päivittäin. He ilmeisesti jopa nukkuivat respan tiskin takana, sillä yhtenä iltana tulimme myöhään takaisin ja perheen poika makasi tiskin takana ja heräsi tuloomme. Hieman kävi välillä heitä sääliksi.

Respan poitsu

Vuokraan kuului myös polkupyörät, joilla pääsimme hyvin kulkemaan. En ole varmaan ikinä ajanut niin huonolla pyörällä. Suurimmassa osassa renkaat olivat aina puoliksi tyhjät, yhdessä ei pysynyt tanko paikallaan ja satulat olivat niin alhaalla, että ainakin mulla oli melkein polvet suussa. Otin itselleni hieman Jopon tyyppisen oranssin pienen pyörän, sillä siinä oli renkaat parhaassa kunnossa. Aiheutin kaikissa huvitusta, sillä polvet sojottivat sivuille kun pyöräilin ja hiukset vivahtivat pyörän sävyyn. Olokin oli kuin 10 -vuotiaalla pojalla, tai apinalla. Pyöräilimme kohti rantaa ja kävimme syömässä oikein mukavassa paikassa. Pyöräiltiin hieman pisin katua ja katseltiin millainen meno saarella on. Muiden mennessä nukkumaan jäätiin hetkeksi vielä Idan kanssa erääseen kuppilaan istuskelemaan. Käytiin jokaisena iltana jossain katsomassa menoa, mutta päädyttiin aina menemään aikaisin nukkumaan. Auringossa olo, sekä etenkin snorklaus oli yllättävän rankkaa ja oltiin aina ihan poikki.

Perjantai-aamulla lähdettiin 10 aikoihin snorklausreissulle. Kirjoitan siitä vielä erillisen postauksen. Reissu oli oikein onnistunut ja palasimme hieman kolmen jälkeen takaisin Trawanganille. Lauantaina pyöräilimme ehkä noin puolikkaan saaren ympäri ja saavuimmekin loppuenlopuksi alueelle, jossa oli paljon hotelleja ja resortteja. Ostimme 100 000Rp (6€) lipun Beach Loungeen. Ideana oli, että ostamme tuolla summalla ruokaa/juomaa ja saamme sunbedit, sekä altaan ja rannan käyttöömme. Ei hassumpi diili, sillä summalla saimme juuri sopivasti lounaan ja kaksi 1,5l vesipulloa.

Sunnuntaina pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme lähellä satamaa olevalle rannalle ottamaan viimeisetkin auringonsäteet talteen. Matkalla satamaan bongasin kilpikonnien pelastuskeskuksen, johon menimme katsomaan pieniä vauvakilppareita. Niin suloisia ja hellyyttäviä! Täällä kerätään kilpikonnan munia ja kasvatetaan altaissa poikaset niin isoiksi, että ne pärjäävät meressä. Tällä pyritään säilyttämään kilpikonnakantaa.

Reissu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja suosittelen kyllä kaikille täällä päin matkustaville reissua Gileille. Itse pidin ehkä enemmän Airista, mutta kyllä Trawangankin oli näkemisen arvoinen. En ehkä luokittelisi saaria Balin bilesaariksi, mutta se voi myös johtua siitä ettei nyt ole sesonki ja turisteja on hieman vähemmän. Huumeiden käyttö ehkä tosin on hieman vapaampaa, mutta en sanoisi että se vaikeaa Balillakaan on.. Monia kokemuksia rikkaampana lähdettiin taas kohti arkea.

Käytiin myös katsomassa suositulla rannalla auringonlaskua ja saatiin mahtavia kuvia sieltä!