Kulttuurieroja

Sitten jotain kulttuurieroista. Muutama esimerkki arjesta, johon täällä törmää ihan joka päivä..

Ensinnäkin, naisten ja miesten välinen tasa-arvo on aivan toista luokkaa kuin meillä Suomessa. Ollaan saatu monia paikallisia hyviä kavereita, mutta kaikki näistä ovat miehiä. Rannalla ja yöelämässä näkee oikeastaan vain miehiä. Ravintoloissa kokit ovat miehiä, tarjoilijat ovat usein miehiä, vartijat, kauppiaat, poliisit, liikenteen ohjaajat, kaikki yleensä miehiä. Naisia näkee hedelmätorilla, pesuloissa, kaupan kassalla, yllättäen myös bensa-asemalla. Autoa ajavat naiset ovat todella harvassa. Koulussamme opettajina tosin on muutama nainen. Harmittaa, kun olisi kiva tutustua myös enemmän paikallisiin naisiin, mutta heitä ei oikeasti näe pahemmin missään..

Geert Hofsteden mukaan(Wikipedia 2015) kulttuurin voi jakaa maskuliiniseen tai feminiinisen yhteiskuntaan. Balilla, ja muutenkin Indonesiassa, kulttuuri on mielestäni maskuliininen. Miehet ovat perheen pää ja heidän tehtävänä on tuoda rahaa perheeseen. Naisten tehtävänä on hoitaa lapsia kotona. Mies voi usein kieltää vaimoaan menemästä töihin, koska silloin joutuu pelkäämään, että nainen löytää uuden, rikkaamman miehen työelämästä. Miehet siis keskittyvät puhtaasti työntekoon ja naiset pitävät huolta kodista ja perheestä. Yhdelle balilaiselle tutullemme oli juurikin näin itseasiassa käynytkin, että nainen oli työpaikaltaan löytänyt uuden miehen.

Ollaan ajateltu kavereiden kanssa, että olisi kyllä ihan kauheaa, jos meillä olisi vastaava tilanne Suomessa. Mies kieltäisi työnteon ja pitäisi vaan jäädä kotiin lasten kanssa ja elää miehen ehdoilla(rahoilla). Ei saisi luoda omaa uraa ja verkostoa ollenkaan. Onneksi meillä on kotimaassa mahtavat mahdollisuudet tehdä ja päättää itse kaikista asioista. Toisaalta ymmärrän, että maassa jossa on paljon köyhyyttä, perheen merkitys korostuu aivan eri tavalla.

Meille eräs opettaja joskus kertoi, että Balilla usein, kun mies kasvaa aikuiseksi ja perustaa oman perheen, suhteet sisaruksiin voivat kärsiä, koska silloin välitetään enemmän uudesta perheestä ja sen elättämisestä kuin siitä perheestä, missä on kasvanut. Tiedämme kuitenkin, että Balilla on monia perheyrityksiä jotka kulkeutuvat usein isältä pojalle, jolloin koko perhe saa näin elantonsa.

Indonesiassa vietetään äitien päivää, mutta isän päivää heillä ei ole. Eräs kaverini sanoi kerran, että äitiä arvostetaan enemmän, koska he joutuvat kasvattamaan lapset "yksin" ja siksi heillä muistetaan vain äitejä. Suomessa taas esimerkiksi lapsien hoitokin on nykyisin molempien tehtävä. Monet miehet jäävät hoitamaan lapsia kotiin tai lapsi laitetaan päivähoitoon sillä äiti haluaa takaisin työelämään. Tämä on myös suuri ero, mikä usein mielestäni vallitsee kehitysmaissa.

Wikipedian mukaan Richard D. Lewis jakoi kulttuurin ajankäytön lineaariseen ja multiaktiiviseen. Lineaarisesti toimiville aika on rahaa, aika on sidottu kelloon ja kalenteriin. Multiaktiivisesti toimiville aikaa enemmän merkitsevät tapahtumat ja ihmiset. Tärkeintä on tekeminen, ei niinkään se aika milloin asioita tekee tai milloin joku tapaaminen oli sovittu.

No tästähän tulee ensimmäisenä mieleen tapaus ensimmäiseltä Bali-viikolta. Pyysimme ystävällisesti villan henkilökuntaa soittamaan meille taksin(koska oltiin oltu saarella vasta pari päivää eikä tiedetty Grabtaxista tai mistään muustakaan) ja sitten parin kymmenen minuutin päästä meille kerrottiin, että taksi on nyt tulossa. Menimme aulaan odottelemaan kyytiä Kutan yöhön. Odotimme 20 minuuttia. Odotimme puoli tuntia. Kysyimme respasta, olikohan taksi varmasti tulossa ja oliko se varmasti tilattu heti saapuvaksi. Respa ilmoittti, että kyllä on, odottakaa vielä 5 minuuttia. Odotettiin 5 minuuttia.. ja taas puoli tuntia oli mennyt. Taksi oli kuulemma tulossa ihan pian. No, meitä alko vähän ärsyttämään jatkuva odottelu ja jatkettiin iltaa sitten rauhallisesti omalla villalla. Taksi taisi tulla pihaan joskus 2 tunnin jälkeen, mutta se tarina jäi meille kaikille vähän hämäräksi muutenkin!

Muutenkin eri aikakäsitykset ovat tulleet  esiin monella tapaa. Kun oppilaat ovat tunnilla ajoissa, noin 5 minuuttia ennen sen alkua, opettajat saapuvat usein 5-15 minuuttia myöhässä eivätkä pahoittele asiaa. Ravintolassa saa usein odotella ruokia helposti sen 20 minuuttia. Joskus jopa munakasta ja tuoremehua odoteltiin 15 minuuttia. Kun lähdettiin Gileille, meidän kuski kertoi tulevansa 11:00-11:30 välillä. Noora oli vielä 10:40 aikoihin apteekissa 500 metrin päässä, kun soitettiin, että kuski on nyt täällä ja hoputtelee meitä, Nooralla oli 5 minuuttia aikaa ehtiä paikalle. Sillon lähinnä nauratti, koska ajateltiin kuskin saapuvan joskus kello 12 aikaan. Seuraavat kaksi tuntia tämän jälkeen istuttiinkin minibussista meidän omilla kotinurkilla, kun muut matkustajat poimittiin kyytiin yksitellen ja vielä ruuhka-aikaan.

Balitime käsitykseenkin kyllä on tottunut kun on jonkin aikaa täällä elellyt. Itselleni varsinkin tämä oli aluksi vaikeaa sillä vihaan myöhässä olemista ja olen itse aina mielummin paikalla kymmenen minuuttia ennen varmuuden vuoksi. Kaikkeen kuitenkin tottuu kun yrittää ymmärtää ja sopeutua muiden kulttuuriin.